maanantai 18. elokuuta 2014

Lattialankkujen & purujen poisto


 Työpäivän söpöilyt <3 :)



Juupelis.. On vierähtänyt aikaa viime postauksesta, mutta kyllä talossa on tapahtunutkin..
Mistähän sitä aloittaisi... No ainakin se ei pitänyt paikaansa kun sanoin aikaisemmassa blogissani, että purkaminen alkaa pikkuhiljaa olemaan takanapäin. VÄÄRIN! Päätimme purkaa reunimmaiset lankut pois ja imemään puruimurilla purut pois, jotta pääsisimme tarkastamaan rungon alajuoksujen kunto. Alajuoksut olivat kyllä kunnossa, mutta huomasimme epäonneksemme, että pikku- iso eteinen ja olohuoneen purut olivat joskus saaneet kosteutta ja puru oli noin 10cm kökkäreinen ja osittain jo maatunut mullaksi. Meillä ei siis ole muita vaihtoehtoja kun poistaa purut kokonaan lattiasta (olimme siis ajatelleet, että ne olisivat voineet jäädä lattian alle). 
Mutta siis tosiaan purimme laudat pois lattiasta ja alkoi purun imentä urakka.

Pikkueteisen lattiasta purut imetty


Olohuoneesta imetty purua. Kuvan vasemmanpuoleisesta seinästä on joskus vuotanut purueristeisiin, jonka takia jouduimme imemään kaikki purut pois.

Tälläinen oli tilanne, ennenkuin purimme laudat kokonaan pois. Oli siis tarkotus katsoa alajuoksujen kunto ja jotta saataisiin höyrysulku oikein asennettua.





Lattia laudat purettuna

 Sami imee purua :)



Tässäkuvassa olemme poistaneet lattia parrut, koska ne olivat käsinveistettyä puuta ja emme olisi mitenkään saaneet niillä parruilla lattiaa suoraksi. Mutta niille kyllä keksitään muuta sisustus käyttöä ;)

Seuraavaksi tulee varmaan taas haaveilu teksti sisustuspuolelta ;P


lauantai 9. elokuuta 2014

Väliaikaiset tuet purettu!

 Tyty eli Bella ottaa rennosti työpäivät. Välillä tosin täytyy olla vahtivuorossa, jos joku sattuu tulemaan ovesta sisään. Silloin haukutaan ja äristään karvat pystyssä, kunnes ollaan niin parasta kaveria ketä sieltä ikinä sattuu tulemaan :'D


Jälleen vierähtänyt päiviä viime postauksesta. Tässä kolmessa päivässä ollaan mielestäni saatu tehtyäkin jotain, eikä vaan siivoiltu. Sami on tehnyt tuentoja ja minä olen purkanut esim pikkueteisestä puuseinät, sekä yhden kyprokkiseinän. Repinyt tervapaperia ja nyppinyt niitä saamarin nauloja. En ymmärrä miten niitä vaan riittää ja riittää :D aina kun katsot johonki kohtaan mikä olevinaan on jo nypitty, niin aina siinä törröttää yksi tai kaksi pystyssä..

Saimme eilen asennettua Samin veistämän parrun paikoilleen, joten pääsimme myös purkamaan väliaikaiset tuennat pois.

 Pikkueteinen seinät purettuna

Täytyi vähän kasvattaa runkoa, jotta tuo parru saatiin järkevästi tuonne ylös. En tahtonut, että sinne jäisi näkyviä kulmarautoja, joten parru päätettiin laittaa näin sinne..


Vinolaudoituksista löytyi lisää ylläreitä pitkin taloa. Luultavasti joudumme pressuttamaan talon talveksi, jotta uudet villat eivät kastu ja ensi vuonna vaihtaa mädät vinolaudat.
Laudathan ovat mädäntyneet koska lautojen takana on huopa ja huovan takana suoraan ulkovuorilauta ilman tuuletusrakoa, joten rakennus ei ole päässyt tuulettumaan juuri ollenkaan.

 Tervapaperia revitty alas vinolautojen päältä

Tässä kuvassa Sami on naulannut palkkikenkiä. Niihin tulee poikittain jokaiseen väliin palkki, jotta katon tuenta saadaan siirrettyä reunempaan ja saadaan enemmän tilaa yläkertaan. Nythän tuet ovat aikalailla keskellä molemmin puolin.


Vähän täytyi kokeilla ystäväni jenan lähettämää linkkiä, jossa pääsee muokkailemaan kuvia :D vielä on harjoittelemista, mutta eiköhän se siitä sitten  :) Bimu oli tämän viikkoa mäntsälässä päivät, vähän niinkuin pakko lomalla, tuon kipeän jalan takia. Kaikki riehumien on neidiltä kielletty ja sitä on vähän vaikea noudattaa kun talossa on 3 muuta villitsijää <3 Siskoni oli hoitamassa neitiä, joten yksin ei tarvinnut olla :))


tiistai 5. elokuuta 2014

Tuentaa

Parinpäivän kuulumisia. Nyt on oikeastaan aloitettu rakenteiden paranteminen ja öö no ''lujittaminen'', Sami on alkanut rakentelemaan pysyviä tukia. Minä puolestani oikeastaan olen lähinnä siivoillut meidän tulevaa taukotilaa kellarissa, nyppinyt varmaan 300 naulaa runkopuista (eikä läheskään ole vielä kaikkia poistettu) :D ja ojennellut Samille tavaroita, mikäli hän jotakin tarvitsee. (Todella hyödylliset työt minulla ;D)
Olohuoneiden väliin joudutaan kattoon laittamaan tuki parru, joka tulee jäämään näkyviin. Päätin, että haluan siitä sellaisen käsin tehdyn näköisen, enkä sahattua parrua. Joten Sami taiteili käsin vuolemalla vetopuukolla hienon parrun.
Sami oli nähnyt tv ohjelman, jossa puusta tehtiin vanhan ja kuluneen näköistä sitomalla puu auton perään ja sitä vedettiin hiekkatiellä perässä. Sitä myös hakattiin kaikilla erilaisilla työkaluilla, jotta siitä saataisiin kolhiintuneen ja rustiikin näköinen. Me heittelimme sitä kiviin ja hakkaillin siihen rautakangella jne työkaluilla vähän jälkeä. Täytyy katsoa jos sitä vielä jotenkin muokkailisi. Meinasin värjätä sen kuultavalla lasuurilla, jotta puunsyyt jäävät näkyviin, sekä ehkä hieman hioa pintaa puhki. Mutta sen näkee myöhemmin millainen lopputulos tulee. Jos oikein alkaa ketuttamaan niin sitten maalaan koko homman valkoiseksi.



Sami on pulttaillut parruja yhteen. Ylemmässä kuvassa oikealla näkyy myös lovi johon on tulossa se käsin vuoltu parru tukemaan juurikin noita kuvassa olevia parruja.

Lisää tuentoja.

 Kuvassa nopeasti otettu kuva Samin tekemästä parrusta. 
Ja tuollaisesta se tehtiin. Vähän on huono kun ei ole parrut vierekkäin niin näkisi eron selvemmin.

perjantai 1. elokuuta 2014

Bullerot kunniapaikalla

Heipä hei. Ystävälleni Jennalle suurkiitokset blogin ulkoasun päivityksestä!! Ne ovat kyllä nyt todella hienot ja tulee bullerotkin esille blogin kanssessa! :)) En olisi kyllä itse pystynyt samaan lopputulokseen ikinä! :D
Tänään käytiin oikeastaan hakemassa puukuorma pois, jota ollaan tässä viikkojen aikana pikkuhiljaa täyttetty. Sami sai eilen purettua porraskuilun seinät ja huomenna olisi tarkoitus viedä tyhjä lava tilalle ja tehdä jälleen vähän suurempi siivous. Jostain kummansyystä sitä purua löytyi sieltä seinien uumenista vielä niinkin paljon, että pölymaskit joutu ottamaan takaisin käyttöön :D. Alan pikkuhiljaa luottamaan siihen, että päästäisiin jo vihdoin ja viimein tekemään uutta ja purkaminen jäisi vähemmälle.
En malta odottaa, että pääsen kittaamaan kipsilevyjä ja valitsemaan sävyjä seiniin.. Ainut että se on vielä tuolla jossain kaukana ne haaveet. Päästäisiin edes villottamaan jossain vaiheessa.

 Bella ja Bimu eivät oikein meidän kanssamme ole olleet työmaalla mukana tukalien säiden takia. Niillä on paljon parempi olla työpaikkani ''bunkkerissa'' eli siis taukotilassamme, siellä on mukavan viileää ja mukava sohva bulleroille nukkua ja ottaa rennosti.

Neidit pääsevät myös päivisin ja iltaisin metsään temmeltämään. Menoa tosin täytyy vahtia tarkasti, koska Bimu on onnistunut telomaan jalkansa metsässä ja lääkäri määräsi 3 viikon pakko levolle. Eli pitkiä lenkkejä ei voi tehdä. Keli on kyllä sen meidän puolesta hoitanut, ettei neitejä yksinkertaisesti voi viedä pitkälle lenkille.

Neidit ovat aina niin innoissaan kun kaivan kännykän esiin.
 Päät kääntyy kyllä heti pois kamerasta :'D


Kaippa tuohon saa paremmat portaat verrattuna alkuperäisiin. Näyttää heti paljon tilavemmalta kun väliseinä on poissa. 

Puukuorma sidottuna.. Pikkasen on puutavaraa tuossakin läjässä