Näytetään tekstit, joissa on tunniste konu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste konu. Näytä kaikki tekstit

lauantai 29. marraskuuta 2014

Villoitusta!

Moro moro. Nyt sitä on vihdoin ja viimein päästy villottamaan! Olen jo saanut villotettua melkein yhden kokonaisen seinän alakerrasta! Sami ja isä repivät koko viime viikon vinolaudoitusta irti ja rakentelivat uusia vinolautoja tilalle. Vielä on puolet keittiön ja ruokailutilan seinistä laudoittamatta ja sitten keittiön ja eteisen seinien paikka laudoitus. Meiltä loppui lauta kesken ja saimme viinkonloppuna lisää lautaa, joten laudoitus jatkuu ensi viikolla.
Laudoituksen jälkeen he varmaankin purkavat pikkueteisen ja wc tilan seinät kokonaan, ja tekevät uudet tilalle. Tuo kyseinen tila on joskus ollut veranta eli kylmä eteinen. Huomasimme sen vanhoista ikkunarungoista, jotka paljastuivat seiniä purettaessa. Myös tilan alarunko on ihan mätä ja pystyrunko on käytännössä ilmassa, ihme ettei ole seinä vajonnut. Sen jälkeen he asentavat meillle ikkunat! Olen todellakin innoissani, että alkaa vihdoin ja viimein oikeasti saamaan uutta rakennettua. Eikä olla aina purkamassa. Purkaminen on kivaa, mutta on siinäkin joku raja.



Siinä on koko jengi koossa. Tämä on oikeasti ensimmäin kuva jonka olen saanut meidän koirsita yhdessä. Tuota corgia ei meinaa saada samaan kuvaan noiden kolmen kanssa.


 Siinä sitä uutta vinolautaa tulee! :)
 Peitetään seinät vähän pressulla, jotta ei ihan heti kukaan tule sisälle


 Tässä kuvaa yläkerran ikkunarungosta. En muistanut viime postaukseen ottaa kuvaa.



Siinä niitä villoja nyt on vihdoin ja viimein seinässä! jei!

 
 Siinä on mun työpiste jossa leikkaan villat oikean kokoisiksi
  Näin paljon jää villapaloja yli. Niitä kyllä pystyy käyttämään tilkitsemiseen ja jos on kapeita välejä, niin niihin ne ovat juuri sopivia :)


Tämmöstä ehkä vähän onnellisempaa postausta välillä :D

tiistai 7. lokakuuta 2014

Väsymys

Heipä hei on taas kulunut piiiiitkä aika viime postauksesta yli kuukauden verran. Talo urakka etenee omalla painollaan aina töiden jälkeen mennään puurtamaan talolle. Pidettiin tuossa syyskuussa muutamina viikonloppuina "lomaa" projektista ja kävimme kalastelemassa vanhempieni mökillä.
Tuntuu muutenkin väsyneemmältä kun syksy on tullut ja illat on niin pimeitä. 

Talossa on purettu ja rakenneltu. Purettiin esim vihdoin ja viimein kylpyhuone kipsilevyineen ja villoineen pois.  Ihan hyvä sillä siellä joudutaan seinärakenteet tekemään täysin uudestaan. Eteinen ja wc/kylppäri ovat olleet joskus muinoin kylmä veranta ja sen aikainen runko oli jätetty sinne. Ja myös alapohjan runko oli aivan mätä ja laho ja osa seinästä ei ole sen takia tuettu mitenkään, jotenka pitää purkaa kokonaan seinät pois ja rakentaa uusi.
Talon seiniin on tulossa 200mm villa 
joten runkoa on kasvatettava sellaiset 10cm lisää. Ja melkeinpä joka toinen vanha runko on vaihdettava uuteen niiden huonon kunnon takia.
Niitä Sami on nakertanut oikeastaan syyskuusta lähtien ja vielä olisi eteinen ja yläkerta.
Vanha runko vaihdetaan ulkoa päin, elikkä se tarkoittaa sitä, että me rakensimme sinne telineet. Telineet tullaan huputtamaan jotta voidaan tehdä töitä myös talvella. Ja senkin takia kun talon ulkoseinistä vuotaa vettä sisälle, niin on hyvä saada talo sään suojaan.
Yläkerran runkojen kasvatuksen jälkeen päästään purkamaan ulkoseinä kerrallaan ja korjaamaan vanhoja runkoja sekä uusimaan vinolaudoitus kokonaan. Muistattehan kuinka mädäntyneet laudat olivat.
Hamassa tulevaisuudessa olisi sitten ikkunoiden asennusta, villotusta jne. 

Pääsin jo shoppailemaan hieman ;) ostin tori.fi stä käytetyn hyvä kuntoisen valkoisen keittiön kodinkoneineen ( jääkaappi ei kuulunut kauppaan ) ja sitten uudet ikkunat Fenestralta.  
Niistä en ole vielä saanut otettua kuvia,  mutta keittiön pohjapiirros löytyy minun piirtämänäni :D
 Kävin myös syyskuun puolella kodinterrassa ja siellä oli jotkut tarjouspäivät jne, niin siellä minulle esiteltiin uusi lattia materiaali. Nimittäin vinyyli. Niitä saa monessa eri puukuvioissa, ja muutamia kiven / laatan näköisenä. Vinyyli kestää todella hyvin koirien kynsiä eikä se korkkaa saumoista jos lattialle tippuu vettä, jos sitä ei muista heti pyyhkiä pois. Sen voi asentaa vaikka suoraan vanhan lattian päälle ilman, että se tarvitsisi sitä alus pehmustetta, jota laminaatissa käytetään. Sitä voi leikata mattoveitsellä eikä siihen tarvita parkettileikkuria. Puukuviosta ei mielestäni erota ollenkaan sen olevan muovia. Itseäni kiinnosti kuoseista erityisesti tummanharmaa kiveä jäljittelevä vinyyli. Laitan myöhemmin linkin ja esitteestä kuvan. Itse ihastuin tähän materiaaliin hinnan ja sen helpon asennus tavan takia. Vinyylin hinta pyörii siinä hyvä laatuisen laminaatin hinnoissa.

Enköhän ole taas höpissyt tarpeeksi, yritän muistaa päivittää blogia useammin tästä lähtien :) laittamaan kommenttia jos tuli jotain mieleen :)

P.S   jouduin kirjoittamaan tämän tekstin toiseen kertaan kun onnistuin jotenkin söhlimään blogger apsin kanssa :D siksi ehkä jotkut ovat keränneet lukemaan keskeneräisen tekstin.








Kylppäriä purettu (nykyään täysin purettu, ei ollut kuvaa joten tämä tällä kertaa)
Sami rakentelee tukia
Tuentaa ja kuvissa näkyy uusien ikkunoiden paikat ja koot

Telineiden rakentelua
on muuten parissa kuvassa ihan syksyinen tunnelma


pari kuvaa koiruleista kun heillä on niin rankkoja työ päiviä. tämän kuvan pitäsi olla ylhäällä, mutta en osaa vielä käyttää bloggeria apsi versiona, toivottavasti annatte sen anteeksi :)


Hieman epäselvä kuva, yritän ottaa paremman kun kerkiän