Näytetään tekstit, joissa on tunniste bimu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste bimu. Näytä kaikki tekstit

maanantai 26. lokakuuta 2015

Oma rauha

Heipä hei kaikille! Täällä minä taas postailen :) Laittelen muutaman kuvan siitä mitä ollaan saatu aikaan viime postauksesta. Esimerkiksi ollaan saatu listat paikoilleen kaikkialta, mistä se on suinkin ollut mahdollista. Esim edelleen ei eteisaulaan saatu kattolistoja eikä myös puoleen ketittiöön puutuvien portaiden vuoksi. Mutta ne ovat sieltä kyllä kokoajan tilauksesta valmistumassa. :)  Wc tilat alkavat olemaan aikalailla valmiit, ainut mistä puuttuu listat on ikkuna, mutta niinhän se menee että kun asuntoon muutetaan, ettei listojen uupuminen tietyistä paikoista haittaa :D Ja voi kyllä me asumme vihdoin ja viimein meidän omassa kodissamme! Parin viikon verran ollaan nyt saatu nukuttua täällä ja ai että kun on ihanaa päästä kotiin! 

Tämän kuvan otin kun vietin Bimun kanssa ekan yön omassa kodissamme
Eteinen näyttää nykyisin tältä, laitan uuden kuvan kunhan saadaan peililiukuovet vielä asennettua paikoilleen :)
Wc kalusteet ovat Ikeasta, hana on oraksen vienda





Eteinen on saanut pintamaalit ja odottelee portaita, ja sen jälkeen listoja. Meillä on kellarissa väliaikaneinen suihku ja pyykinpesukone. Sen takia pyykkikori on eteisessä.


Hieman on keskeneräistä vielä keittiön katon osalta, mutta kyllä se siitä kunhan portaat saapuvat
Hieman kesken tuo jääkaapin kohta, mutta nekin tulee kuntoon portaiden asennuksen jälkeen.

Nyt täytyy sanoa, että onneksi päätin ostaa nuo mosaiikit. Sopivat niin helkkarin hyvin yhteen lattian kanssa. Olen myös vaihtanut kaappeihin ja laatikostoihin vetimet.


Hieman ole päässyt jo kalusteita tuomaan ja sisustustavaraakin, baarijakkarat on ostettu jyskistä, Bella ja Bimu kellon on sikoni teettänyt :)

Takatkin pääsevät oikeuksiinsa ja sopivat taloon todella hyvin! Takkojen eteen tulee vielä lasit kipinäsuojaksi

Ruokapöytä menee vaihtoon, tahdon valkoisen pöydän, tuolit olenkin jo löytänyt, mutta ne ovat varastossa niin kauan kunnes joku tahtoo ostaa edellisen pois :)



Olohuone meillä näyttää tällähetkellä tältä, vielä ei ole sotkan tv taso tullut, mutta eiköhän se sieltä jossain vaiheessa ilmaannu, meillä on siis sänkykin ängetty tähän olohuoneen ja ruokailutilan väliin, jotta ei tarvitse vuodesohvalla nukkua
Sohva on ostettu metropolista, edellisessä kämpässä oli tummanharmaa sohva ja nyt päätin sitten ottaa vaalean/hopean harmaan sohvan. Verhoja sun muita en ole vielä kerennyt miettimään, täytyy sitten ajan kanssa päättää verhot ja matot :)

torstai 20. elokuuta 2015

Eteiset


 Heipparallaa :)  Nyt olisi vuorossa eteiset, ja niinkuin viimepostauksessa sanoin laitan kuvia mitä ollaan tähän mennessä saatu aikaiseksi. Pikku eteisessä, josta mennään siis wc tilaan sekä isoon eteiseen/aulaan on oikeastaan jäljellä enää pintamaalit, sähköt ja listoitukset ja hieman viimeistelyä oviaukossa. Aula on mielestäni puoliksi valmis ja tulee olemaan niin kauan, kunnes saamme sinne tilattua portaat. Aulassa on seinäpinnat pohjamaalissa ja tuo tiiliseinä on maalattu 1 kertaan pohjamaalilla ja 3 kertaan Teknoksen kolibri maalilla. Eli tiiliseinä on siis pintamaalissa. 
 Aikaa on taas kulunut vaikka kuinka paljon. Olemme kyllä saaneet aikaiseksikin. Ensi postauksessa, olette tekin ajan tasalla mitä siellä on tapahtunut. Voisin myös tehdä yhden videopostauksen, jotta saisitte käsityksen talon pohjasta jne :)



Kuvassa sommiteltiin laattajakoa, että tulisi mahdollisimman vähän leikeltävää :)



 Eteisen lattia laatoitettuna.

 
Lattia saumattuna

  
Tässä kuvassa siis on katto, sekä vessan ovi saatu paikoilleen. Lattia on suojattu kovalevyllä, jotta siihen ei tulisi kolhuja. Bimu pääsi myös kuvaan :D


Aulasta piikattiin tuo puiden takana näkyvä vihreä betoniseinä samalla tavalla kuin olohuoneessa ja ruokailutilassa


 Näissä kolmessa kuvassa maalailtu tuota tiiliseinää. Seinässä siis tosiaan 3 kerrosta Teknoksen kolibri maalia. Tuo kolmas kerta oli oikeastaan vain sen takia, koska tiiliseinään läikkyi vesieristeen praimeria ja seinä näytti aivan koiran merkkauspaikalta :DD

 
 

Vasen kuva onkin tuttu, tuolta siellä näytti vielä jokin aika sitten, ja nyt oikeassa kuvassa onkin tapahtunut mielestäni paljon. Taustalla näkyykin hieman keittiötä, jonne menemmekin seuraavassa blogitekstissä ;) Taidan tehdä seuraavasta postauksesta isomman ja laitan siihen lopuista huoneista etenemiskuvat :) 

sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Puurtamista

Heipä hei arvon lukiat! Täällä minä taas kirjoittelen kuulumisia. On kyllä kumma kun olen niin tajuttoman laiska kirjottelemaan tänne. Nytkin on tajuttoman monta vaihetta menty etiäppäin, että näistä jokaisesta pitäisi olla oma postauksensa :D
Tosiaan viimeksi jäätiin siihen vaiheeseen,  jossa meillä oli toinen puoli lattiasta tehty.  Olemme edenneet jo kipsien asennus vaiheeseen ja olen jopa päässyt itsekkin jo oman alani hommiin jei! :)

Olen innoissani,  mutta samalla hieman stressaantunut.  On tapahtunut sitä sun tätä perheelämässä, että olisi hyvä saada talo muuttokuntoon melko nopealla aikataululla.
Esimerkkinä se, että meidän bulleromme, joiden valtakuntaa rakennamme. Heidän välinsä ovat hiertyneet siihen pisteeseen,  ettei heidän tarvitse kuin katsoa toisiaan niin ovat toistensa kurkussa kiinni :((.
Se aiheuttaa valtavasti harmia ja minulle miettimistä,  että tukeeko se muuttumaan kun heiltä lähtee myös stressitekijät pois. Tässä tarkoitan 4 koiran laumaa eli Konua, Simppua, Bellaa ja Bimua. Saa nähdä.  Viimeistään muutettuamme taloon pystyn keskittymään paremmin heidän auttamiseen ja toistensa sietämiseen.
Nyt heitä pidetään eri huoneissa ja jos olemme hallilla yötä meillä on yleensä ollut mukana Simppu ja Bimu.
Bimu kävi tosiaan yhtenä päivänä työmaajohtajan elkein tarkastamassa työmaan edistymisen :D Sami oli silloin juuri valanut eteisen ja vessan lattian. Meillä oli kulkusilta josta kuljettiin ulos ja sisälle.  Bimupa ei ollut samaa mieltä, siitä että hän kulkisi siltaa pitkin, vaan halusi singeerata valun omiin nimiinsä :D.  Onneksi vain etutassut kerkesivät vähän hipaisemaan valun reunaa, kunnes Sami kerkesi napata neidin syliin :'D.

Iso kiitos jo tässä vaiheessa kaikille, jotka ovat olleet meitä auttelemassa, heistä on ollut suuri apu mm. isäni, isäni putkimies ystävälle, Samin ystävät, sähkömiehelle, siskolleni ja hänen avopuolisolleen ja tietysti meidän omalle metsurimiehellemme joka on loihtinut semmoiset 40 puuta pois meidän tontila! :) 

Laitan seuraavaan postaukseen parit kuvat pintamateriaaleista joita olen valinnut.
Bimu tarkastamassa projektin edistymistä
  
Lattiarungon asentelua toisellepuolelle taloa

   
tärähtänyt kuva, mutta kuvassa lattian eristystä ennen vanerin asennusta

 Lattia valmiina ilman pintamateriaalia tietenkin :D


Lattian suojaus. Onneksi suojattiin, olisi ollut kiva yrittää saada kipsipölyä sun muuta vanerista pois.
 

Viemäröintejä jne.
 
Tekniikka kuilu, imurin putki, yläkertaan vesivaraus viemärin tuuletusta sekä huipparin putki 
 
 
 
Kyllä huomaa osista kuvista, ettei sitä olla katsottu ollenkaan onko kuva tärähtänyt tai salama valoittanut liikaa kuvaa. Mutta näillä on mentävä kun muutakaan ei ole :D eli tässä kuvassa on eteinen eli erkkeri. kuvan putket ovat lattialämmitykselle. Vasemassa nurkassa näkyy myös vessanpöntön paikka :D
 
 
Lattialämmityskaapelin asennusta. Punaiset viivat ovat kaapin kohta oik. ja vasemmalla vessan ja eteisen välinen seinä, joihin ei saa kaapelia laittaa ylikuormittumisen takia.
 
Lattiavalu ja silta jonka yli kuljimme jotta pääsimme sieltä pois :D
 
Ja viimeisenä Bimu neidin nimmari painettuna märkään betoniin :DD 
 
Oho oli täällä vielä yksi kuva. Ja sekin jälleen tärähtänyt :D Esimakua seuraavaan postaukseen kipsilevyistä :DD
 

lauantai 29. marraskuuta 2014

Villoitusta!

Moro moro. Nyt sitä on vihdoin ja viimein päästy villottamaan! Olen jo saanut villotettua melkein yhden kokonaisen seinän alakerrasta! Sami ja isä repivät koko viime viikon vinolaudoitusta irti ja rakentelivat uusia vinolautoja tilalle. Vielä on puolet keittiön ja ruokailutilan seinistä laudoittamatta ja sitten keittiön ja eteisen seinien paikka laudoitus. Meiltä loppui lauta kesken ja saimme viinkonloppuna lisää lautaa, joten laudoitus jatkuu ensi viikolla.
Laudoituksen jälkeen he varmaankin purkavat pikkueteisen ja wc tilan seinät kokonaan, ja tekevät uudet tilalle. Tuo kyseinen tila on joskus ollut veranta eli kylmä eteinen. Huomasimme sen vanhoista ikkunarungoista, jotka paljastuivat seiniä purettaessa. Myös tilan alarunko on ihan mätä ja pystyrunko on käytännössä ilmassa, ihme ettei ole seinä vajonnut. Sen jälkeen he asentavat meillle ikkunat! Olen todellakin innoissani, että alkaa vihdoin ja viimein oikeasti saamaan uutta rakennettua. Eikä olla aina purkamassa. Purkaminen on kivaa, mutta on siinäkin joku raja.



Siinä on koko jengi koossa. Tämä on oikeasti ensimmäin kuva jonka olen saanut meidän koirsita yhdessä. Tuota corgia ei meinaa saada samaan kuvaan noiden kolmen kanssa.


 Siinä sitä uutta vinolautaa tulee! :)
 Peitetään seinät vähän pressulla, jotta ei ihan heti kukaan tule sisälle


 Tässä kuvaa yläkerran ikkunarungosta. En muistanut viime postaukseen ottaa kuvaa.



Siinä niitä villoja nyt on vihdoin ja viimein seinässä! jei!

 
 Siinä on mun työpiste jossa leikkaan villat oikean kokoisiksi
  Näin paljon jää villapaloja yli. Niitä kyllä pystyy käyttämään tilkitsemiseen ja jos on kapeita välejä, niin niihin ne ovat juuri sopivia :)


Tämmöstä ehkä vähän onnellisempaa postausta välillä :D