tiistai 25. marraskuuta 2014

Pientä edistystä havaittavissa

Heipparallaa! Täällä taas, meinasin vähän kirjotella kuulumisia. Nyt oikeastaan on mennyt aikaa jälleen paljon viime postauksesta, mutta eipä ollut oikein joka päivälle kirjoteltavaa. Päätin siis kasata taas tälläinen pläjäyksen.
Viimeksi kerroin, että kattotuolit olisi seuraavana edessä, no ne on saatu paikoilleen, samaten kasvatettiin yläkerran päätyseinien koolingit. Kattotuolien kanssa oli hieman pulmia, kun piti edetä hitaasti ja tukea ensin yksi kohta ja sitten pystyi vasta ottamaan vanhaa runkoa pois pieni osa jne. Ongelmia ilmeni myös hormin kohdalla, josta katto oli jonkin verran notkahtanut. Täytyi hieman nostaa tunkilla, jotta katto saataisiin edes jotenkin oikealle kohdalle.
Nyt olemme repineet vuorilaudat pois 1 ½ seinästä, jotta pääsimme vinolautojen kimppuun. Toiselta seinältä poistimme vain mädät vinolaudat ja vaihdoimme uudet tilalle. Toiselta puolelta poistetaan kokonaan vinolaudat ja tehdään täysin uusiksi. Onneksi runkopuita ei tarvitse vaihtaa kun sieltä täältä. Varsinkin kulmarungot piti vaihtaa osittain. Täytyy sanoa, että tekemämme telineet tulivat ja tulevat olemaan todella tarpeelliset. Ei tarvitse pelätä tikkailta tippumista.
Kohta pääsen villottamaan seiniä JEE!! Villoituksen jälkeen alkaa jo tuntua, että tuo mökki saattaisi joskus tulla asumiskelpoiseksi!! Muutaman kerran jo tullut ajatus siitä, että ei päästä ikinä muutamaan.

 Päätin ottaa töissä tyttöjen kanssa yhteis selfiet ;D Bimun (oikealla) kanssa ollaan kuin kaksi marjaa ;)




 Kattotuoleista kuvia

 Kuvassa näkyy vanha vinssi, jonka löysimme kellarista. Sami päätti ottaa sen käyttöön. Toimii hyvin vielä tänäkin päivänä. Ollaan nostettu ja laskettu sillä puita ja vanhat ikkunat

 
 Kuvassa näkyy vanha puupölli, jonka päätimme asentaa portaiden yläpuolelle. Siihen olisi joka tapauksessa täytynyt laittaa näkyvä tuki, niin päätetiin jatkaa vanhan puun teemaa myös yläkerrassa. Pölli on siis tästä talosta otettu tuki. Se tosin oli varmaankin 3 metrinen ennenkuin katkaisimme sen. Uusio käyttö kunniaan!


Kuva ei oikein anna kunnolla kuva tulevasta keittiöstäni, koska ne ovat tällä hetkellä vanhempieni hallissa säilössä ja kasattu päällekkäin. Kuvassa tosiaan näkyy myös tuleva astianpesukone. Mielestäni todella hyvä keittiö siihen nähden, että on käytetty ja ollut käytössä monta vuotta.


 Minun hahmotelmia julkisivun ulkoasusta :D huom! en ole piirrustuksissa sen kummemmin viivotinta käyttänyt :P


Kävin tässä yksipäivä töissä yhden asukkaan kotona ilmaamassa patteria ja huomasin hänen eteisen lattiassa mielestäni ihanan laatan. Laattaa saa tietääkseni k-raudasta. Laattaa voisi käyttää kylpyhuoneessa tai ehkäpä jopa keittiön väliosassa.. täytyy vähän suunnitella ;P




 Kuvia vaihdetuista vinolaudoita. Tässä alimmaisessa kuvassa oikealla tikkaiden kohdalla on siis ikkunan paikka. Vinolaudat ovat nyt siinä suojana, jotta sisälle ei noin vain pääse


Tässä kuvassa on enää runko paikallaan puolesta seinästä. Oikealla näkyy hieman vanhaa vinolaudoitusta, joka poistetaan myös kokonaan. Isäni on ollut nyt apunamme vinolautojen ja runkopuiden laitossa. Kiitos isi! :)


Ensi kertaan sitten taas! Luutavasti villoituksista postailen seuraavaksi.